Wednesday, March 21, 2012

Kevät koittaa ryminällä tenniksessäkin: Hervannan tennishallissa sunnuntaisin toukokuulla samoin ulkokentille mm Kauppiin


Hervannan tennishallissa sunnuntaisin klo 12-13 kysynnän mukaan ja arkiaamupäivisin kun ryhmässä vähintään 2 tennisoppilasta. 


Ottakaa rohkeasti yhteyttä ja ilmottautukaa vaikka varalle e-mail: tennisvalmentaja@gmail.com
------------------------------------
Tampereen Kaupin hiekkanurmikenttiä ei vuoden 2010 ns. "uudistusten" jäljiltä ole enää kuin yksi eli ulommaisin. Ko. ulommaisin hiekkanurmikenttäkin laiminlyöty kaupungin toimesta. Kesällä 2011 siellä seisoi edelleen kenttää ympäröiden useamman vuoden lehtimaannokset itse tennisaitauksen sisällä, joihin uudet pallot kivasti hukkuvat. Ihmetellä sopii kenttien tarkoituksellista alasajoa?
Loput sellaisia vettä hylkimättömiä uusia tenniskenttiä, että heti kun vähänkin sadetta niin vesi seisoo kyseisillä tenniskentillä. 
Loistava esimerkki tulosvastuullisesta ja kestävästä toteutuksesta? Käyttäjien mielipiteitä ei pahemmin kartoiteta? Selkeästi oli v. 2011 nähtävissä tenniskenttien käyttöasteen heikkeneminen.



Kevät ja tenniskausi koittavat ryminällä tenniksessäkin:
Tampereella ja lähikunnissa on tarjolla tennistä sekä sisähalleissa, että ulkona seura- ja yksityisopetuksena kysynnän mukaan.



Hervannan kuplahallissa sunnuntaisin toukokuussa klo 12-13 ja viikolla ulkokentille tilaustenne mukaan Ylöjärvi, Pirkkala, Nokia, Kangasala, (Jos kysyntää yksityisesti: Vain pehmopalloilla lasten ryhmä Hervannan asfalttikenttä?) ja Kauppi
Annamme tarvittaessa yksityisopetusta pienemmille ja isommille ryhmille perheen pienemmistä alkaen perhetennistä unohtamatta. 
-----



------------------


Kiitos eduskunnan säätämien polttoaineverojen ja autoiluun kohdistuvan muunkin jatkuvan verojen korottelun takia, ei tennisvalmennuksen hinnatkaan voi pudota.


Seuratennistä koskeva tarjonta vain allaolevan blogin kautta:
http://tu38tennis.blogspot.com


----------------
http://tennisvuorot-tampereella.blogspot.com
------------------------------